Leirisiskot on salolainen, vuonna 1958 perustettu, tyttölippukunta. Leirisiskot muuttuivat rekisteröidyksi yhdistykseksi kuitenkin vasta vuonna 2014, jolloin lippukunnan nimeksi vaihtui Leirisiskot ry.  Lippukuntamme kuuluu Lounais-Suomen partiopiirin alueelliseen partiopiiriin, joka puolestaan on osa Suomen Partiolaisten keskusjärjestöä. Kaikki maailman partiolaiset kuuluvat myös  WAGGGSin sekä WOSMin maailmanjärjestöihin

Noudatamme toiminnassamme Suomen Partiolaisten partio-ohjelmaa. Ryhmämme kokoontuvat viikoittain, minkä lisäksi lippukunnassa järjestetään retkiä, vaelluksia, leirejä ja paljon muuta hauskaa yhdessä tekemistä. 

Jos haluat lapsesi liittyvän lippukuntaamme tai haluat mahdollisesti itse osallistua partiotoimintaan, ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Mari Tuomiseen (044 527 9669). Jokaiselta alaikäiseltä vaaditaan huoltajan suostumus liittymiselle.

Kolot

Kaikki partiokolomme sijaitsevat Salon seurakuntatalolla, osoitteessa Torikatu 6. Sudenpennuilla on käytössään oma kolo nimeltään Sudenkolo ja muut ikäkaudet kokoontuvat partiokololla tai onkalossa.



Naarilan partiokämppä ja muut retkipaikat

Lippukuntamme partiokämppä sijaitsee Naarilan leirikeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kämpän lisäksi käytämme leireillessämme muita Salon Seurakunnan leirikeskuksia.

Lippukuntalehti

Lippukuntalehtemme nimi on Kapusta. Lehti ei ole ilmestynyt vähään aikaan, mutta lehtitoimintaa viritellään uudelleen. Josko piakkoin saataisiin taas mukavaa partioluettavaa koteihinkin!